Lapset juokselivat ympäriinsä, heittelivät leluja, aikuiset istuskelivat eripuolella isoa leikkitilaa. Aikuiset alkoivat myös heitellä toisiaan palloilla, jotka olivat levinneet ympäri huonetta leikkitilan pienen pienestä "pallomerestä." Sain itsekkin yhden pallon päähäni, vaikka olo oli jo valmiiksi sellainen kuin olisi saanut halosta päähän.
Päiväkodin arki tavoittelee jollain tavalla samanlaista rytmiä, kuin mitä olen Suomessa tottunut päiväkodeissa näkemään. Aamupala, leikkihetki/ulkoilu (jos on), lounas, päiväunet, välipala ja sitten taas leikkiaikaa.
Mutta. Aloitetaan vaikka hygieniasta. Se on ollut itselleni todella suuri eroavaisuus Suomeen verrattuna ja hämmentää hieman vieläkin. Ruokaillessa lapsille annetaan ruokaa paljaalla, ei pestyllä kädellä (ei tietenkään lämmintä tai nestemäistä ruokaa, mutta kaikki muu). Lapset voivat myös itse kuolaisilla käsillään ottaa lautaselta esim. keksin ja valikoida itselleen sopivan käymällä kaikki läpi. Jos ruokaa tippuu lattialle, se nostetaan joka takaisin lapsen lautaselle, tai sitten jos ko. lapsi ei jaksa, toisen lapsen lautaselle jotta tämä voi jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Eräs aikuinen antoi lapselle kiisseliä myös omasta kulhostaan, omalla lusikallaan. Leivät voi laittaa uimaan juomalasiin (lapset juovat aina ruuan kanssa teetä työpaikallani) tai keittoon jos siltä tuntuu.
Itse olen melko tarkka hygieniasta varsinkin töissä, kun etenkin näin pienten lasten kanssa bakteerit liikkuvat jo muutenkin ilman että niitä jaetaan lautaselta toiselle. Nämä tavat ovat tuntuneet todella hämmentäviltä. Lapset pesevät kädet ruokailun jälkeen (monesti ilman saippuaa), mutta eivät ennen sitä. Olen kuitenkin kuullut, että joissain ryhmissä ollaan vähän tiukempia tässä asiassa. Ja hyvä niin.
Ryhmässäni yksi aikuinen puhuu englantia joten kuten. Tänään jäin pariksi tunniksi yksin kahden aikuisen kanssa, joista kumpikaan ei puhu oikeastaan sanaakaan englantia. Viestintä kuitenkin onnistuu, lähinnä elekielen ansiosta. Sitä on oikeastaan yllättävän helppo ymmärtää, vaikkei yhteistä kieltä ole. Osasin ennen matkaa jonkun verran saksaa, ja nyt jo näiden työpäivien aikana olen oppinut paljon uusia sanoja ja kuuntelemaan kieltä paremmin. Lapsilta kun kyselee saksaksi, että mikä tämän nimi on ja osoittaa vaikka kirjan kuvaa, oppii itse välillä myös uusia sanoja.
Lasten kanssa vuorovaikuttaminen on paljon helpompaa, kuin aikuisten. Leikeissä ymmärrykseen riitää yleensä pari yhteistä sanaa, eikä lasta yleensä tunnu haittaavan, vaikkea kaikki asiat tulekkaan ymmärretyksi. Lisäksi ryhmässä on myös niin pieniä lapsia, etteivät he osaa vielä muutenkaan puhua kuin muutaman sanan. Itsestäni on ollut helppo ja luonteva ottaa kontaktia lapsiin ja leikkiminen tuntuu helpolta, vaikkei kaikkea ymmärräkkään.
Aikuisten kanssa vuorovaikuttaminen on hankalampaa kielimuurin takia, mutta käytännön tehtäviä on helppo ymmärtää elekielellä, esim. "pue lapsi" - mutta smalltalk jää erittäin vähäiseksi, jos sitä edes on. Välillä huomaan jääväni yksin esim. leikkihuoneeseen ja kaikki lähtevät esim. pihalle tai yläkerran leikkitilaan. Toisin sanoen minulle ei kerrota, että nyt mennään, mutta kuitenkin ryhmän mukana pysyy kun seuraa tilannetta.
Työviikko on herättänyt paljon ajatuksia siitä, miten kontrolloitua päiväkoti työ on Suomessa ja miten tottunut itse olen sellaiseen. Huomaan itsessäni kokoajan, että olen menossa kieltämään lasta tekemästä jotain (esim. ruokailussa) tai tänään pihalla, kun toinen lapsi heitti lapiolla hiekkaa ja kuraa toisen lapsen takille. Mutta toinen aikuinen tuli tilanteeseen ja naureskeli, totesi minulle vielä että "That is fun" yeah...
Joissain asioissa olen ajatellut, että miksi minun pitäisi kieltää tuo, että olenko tottunut liiankin kontrolloituun toimintaan. Mutta suurimmaksi osaksi olen ajatellut, että kontrolli on hyvä asia. Vaikea vielä sanoa. Olisi hyvä oppia tietynlaista hetkessä elämistä, mutta mielestäni kuitenkin päiväkoti ympäristö vaatii organisointia ja suunnitelmallisuutta.
Matka on saanut minut myös ajattelemaan maahanmuuttajia. Itsellänihän ei ole mitään hätää ja olen etuoikeutettu, kun olen saanut näin upean mahdollisuuden oppia uutta. Mutta olen vain miettinyt tässä, että kun maahanmuuttaja - joka ei osaa kieltä ja joka ei voi palata kotimaahansa - tulee esim. Suomeen, niin miltä hänestä tuntuu. Kaikki on vieraalla kielellä, eikä edes englanniksi löydy tietoa oikeastaan mistään. Sain työsopimuksen Maikelta, joka oli saksaksi. Minulle sanottiin että allekirjoita tämä. Toistan vielä, että minullahan ei ole mitään hätää vaan tämä on todella hieno kokemus ja minusta pidetään huolta ja minulla on koti Suomessa, mutta jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Monesti maahanmuuttajasta, joka ei osaa kieltä, saa sellaisen kuvan, ettei hän oikein puhu mitään ja että ymmärtääköhän hän nyt varmasti jne. Minusta varmaan saadaan ihan samanlainen kuva täällä. On todella haastava tuoda omaa persoonaa esiin niille työkavereille, jotka eivät osaa englantia, kun osaa sanoa saksasi vain perusasioita. En millään tavalla väitä että voisin kokea sitä, mitä maahanmuuttaja tuntee koska heille tilanne voi olla todella hirveä, päin vastoin kuin minulla, mutta lähinnä nämä asiat ovat saaneet minut ajattelemaan asioita heidänkin näkökulmasta.
Uudenlaisen päiväkotielämän ja ylipäätään erilaisen elämän näkeminen on ollut tähän asti todella ajatuksia herättävää ja on myös alkanut tiedostaa omasta kulttuuristaan asioita eritavalla. Tavat, joihin on tottunut eivät olekkaan peruskäytäntöjä vaan osa sitä paikkaa ja ympäristöä, missä olen kasvanut. Ja kuinka paljon erilaista maailmassa onkaan?
 |
| Sky is not the limit, it is only a point of view |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti