Aloitetaan töistä. Mitä eroja siinä oli suomalaiseen päivähoitoon? Hygieniatavat nousivat todella selkeästi esiin päivittäin, niin kuin aiemmin olen blogiin kirjoittanut. Koska yhteistä kieltä ei ole, voi olla hankala saada todellista kuvaa siitä, mitä paikalla tapahtuu. Ehkei tilanne vaikuta työntekijöistä niin kaaottiselta, kuin vaikkapa itsestäni. Jotkin asiat jäivät mieleen, esim. kun toinen lapsi heitti kuraa toisen päälle, sille naurettiin vaikka toinen lapsi oli itkemäisillään. Eräs lapsi joi hiekkalelusta kuraa ja sillekkin naureskeltiin että onpas hassua. En tiedä mikä ajatus tässä on taustalla. Hygienia, hygienia, hygienia. Vessassa (jossa siis vaihdetaan vaippoja 1-2-vuotiaille) ei ollut hanskoja, paitsi niitä tuotiin myöhemmin sinne, muttei niitä kukaan tuntunut käyttävän. Käsien pesu tapahtui ainoastaan ruokailujen jälkeen ilman saippuaa. Ja sama litania mitä olen tainnut hämmennyspäissäni kirjoittaa jo moneen kertaan; lattialta, toisten suusta ja kädestä syödään. Ohjattuja toimintoja ei ole ja lapset saattavat myös jäädä välillä yksin. Kun tulin tiistaina töihin, 1-2-v lapset istuivat kynttilän äärellä ruokapöydässä keskenään, kun ohjaaja oli ulkona keräämässä puun lehtiä toistaiseksi tuntemattomasta syystä... Huvittaa, kun juuri eräässä suomalaisessa harjoittelupaikassa puhuttiin siitä, että kun liimapistooliakin saa käyttää vain henkilö, joka on käynyt paloturvallisuuskoulutuksen. Harvassa paikassa saa Suomessa edes sytyttää kynttilää sisätiloissa.
Kultainen keskitie, mikä se on? Onko sitä? Tuskin. Kun minulta kysyttiin tänään, mitä mieltä olen näkemäni saksalaisen päivähoidon toimivuudesta, jäin miettimään kysymystä loppupäiväksi, enkä vieläkään oikeastaan tiedä. Mitä mieltä olen suomalaisen päivähoidon toimivuudesta? En tiedä. Molemmissa on paljon toimivia sekä ei niin toimivia asioita. Mutt on ongelmallista miettiä, mikä olisi oikea tapa kasvattaa ihmistä, kun lähes jokaisella on erilainen kuva ideaalista ihmisestä. Toki jos mietitään siten, että päivähoidon tarkoitus on kasvattaa pärjäämään siinä yhteyskunnassa, missä lapsi on, pitäisi päivähoidon silloin tähdätä kasvattamaan sellaisia ihmisiä. Sitten voi taas miettiä, että millainen olisi ideaali yhteiskunta? En tiedä. En todellakaan tiedä. Eikä tarvitsekaan. En tiedä voidaanko puhua oikeasta ja väärästä maailmassa, jossa on niin paljon erilaisuutta. Erilaisia arvoja. Oikeanlaista kasvatustyyliä ei ole, eikä myöskään vääränlaista. Minulle tai sinulle jokin kasvatustapa voi olla todella väärä, mutta vaikka sitä miten pyörittelisi niin jollekkin se on aina oikea.
Yritän aina välillä palauttaa itseäni maan tasalle. Haluaisin muistaa olla kiitollinen asioista, joita minulla on ja huomata ne silloin, kun ne minulla on. Enkä vasta sitten, kun menetän niitä. Usein kuitenkin sitä vaan odottaa, niin kuin aiemmin kirjoitin. Odottaa että jotain tapahtuu. Ja sitten taas odottaa ja unohtaa sen mitä on. Ja joskus myös sen mitä varten on. Tämä matka on ollut kaikin puolin todella ravisteleva kokemus sen suhteen. On hyvä pitää jalat maassa, muistaa, ettei itse ole oikeassa, eikä myöskään väärässä. Sen enempää kuin yksikään toinen tällä planeetalla. On tärkeä kuunnella itseään ja hyväksyä se tosiasia, ettei tule kokonaiseksi, oikeanlaiseksi. Se jättää tilaa sille, että ottaa vastaan uusia asioita ja kasvaa niiden ansiosta. Saksan päiväkotielämä auttoi taas muistamaan nämä asiat. Se maailma, missä minun arkeni on, on todella, todella pieni osa maailmaa.
 |
| Jump into cold water and... |
Se, ettei ole ollut tuttua kieltä juurikaan käytössä, on ollut hieno kokemus myös. Se on aiheuttanut välillä paljon turhautumista, lievää ahdistusta ja hämmennystä. Mutta kuten viime tekstissä kirjoitin, kun osaa nauraa itselleen, se on todella iso voimavara. Tilanteista on tullut hauskoja, joille olen naureskellut jälkeen päin. Niistä on tullut varmuutta siihen, että saa asiansa kyllä perille, vaikka se hankalaa olisikin. Luulen, että se antaa minulle itsevarmuutta ylipäätään kaikenlaiseen kommunikointiin vieraampien ihmisten kanssa. Tuntuu oudolta ajatella, että Suomessa minua taas ymmärretään pelkästään puhumalla, eikä tarvitse huitoa käsillään ja osoitella asioita saksan ja englanninkielen lisäksi. Olen jo tottunut tähän.
Tänään töiden jälkeen lähdin vielä kävelemään kohti Wartburgin linnaa. Kaupunki oli aika hiljainen, joka johtui varmaan sateisesta säästä. Linnalta avautva näkymä oli taas kerran kiipeämisen arvoinen. Olin iloinen siitä, ettei paikalla ollut oikeastaan ketään - viimeksi paikka oli täynnä ihmisiä. Sain rauhassa katsella mahtavaa maisemaa ja mietiskellä kaikkea kokemaani. Katsoin Eisenachia ja mietin, että miten pieni paikka tämäkin on. Kaikki talot siinä pienessä kasassa puiden ja kukkuloiden keskellä. Ja miten paljon erilaisita ja uutta täällä on ollut. Näin pienessä osassa maailmaa. Voi olla, että toistan itseäni jatkuvasti, mutta itseäni vaan yksinkertaisesti hämmentää erittäin paljon se, miten suurella planeetalla elän. Miten paljon täällä on nähtävää ja opittavaa.
Eisenach on, vieläkin, jollain tapaa outo kaupunki. Täällä on yhä se outo tunnelma, jonka tunsin ekana päivänä. Paikka tuntuu vähän omalta kuplaltaan keskellä ei mitään. Luonto on täällä niin kaunista. Tulen ikävöimään todella paljon korkeilta paikoilta avautuvia maisemia.
 |
| ...Be still... |
Jokin tiivistelmä nyt sitten matkan sujuvuudesta. On todella hyvä, jos opiskelee kielestä perusasiat. Mutta vaikkei osaisi sanaakaan saksaa, niin oikealla asenteella selviytyisi kyllä hyvin. Taloudellisesti matka ei tullut kovin kalliiksi, koulu maksoi kuitenkin lennot ja asumisen sai maksettua stipendillä. Asuminen Palmental hostellissa on ollut toimivaa, täällä on kaikki perustarvikkeet ja talo on ylipääätään rauhallinen. Eisenachissa oppii todella nopeasti liikkumaan ihan ilman karttojakin, koska keskustan alue on pieni. Maike on ollut täällä auttamassa kaikenlaisissa asioissa, kuten tulkkaamassa kaupassa, kun ostettiin minulle nettiä. Tärkeintä mielestäni on, että matkalle lähtee sillä ajatuksella, että mitä ikinä vastassa on, minä selviän ja pärjään. Vaikka mikä odottaisi, siitä tulee mahtava kokemus. Mahtava ei ole välttämättä helppoa ja mukavaa. Kuullostaa tylsältä. Enemmänkin jotain täysin uutta ja tuntematonta.
Tämä matka on ollut todella ajatuksia herättävää ja voin jo nyt sanoa, että se antaa paljon vielä tulevaisuudessakin. Kiitos koululle tämän mahdollisuuden järjestämisestä!
Kun vielä mietin aamua Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun olin tänne lähdössä, voin vain sanoa että little did I know. Now I know a little more, but just a little. Kuka ikinä keksi lauseen "maailma on pieni", niin ei. Ei ole. Se on todella iso. And I can't wait to see more of it. Thank you Eisenach.
:)
 |
| ...And breathe |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti